Tutkimusryhmämme on mukana harrastustoiminnan Suomen mallin pilotoinnissa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö rakentaa harrastustoiminnan Suomen mallia yhdessä kuntien kanssa. Suomen mallin tavoitteena on tuoda harrastustoimintaa koulupäivän yhteyteen. Kokeilun taustalla on ajatus harrastustoiminnan vaikutuksista hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen, mallia on otettu Islannista. Suomen mallin pilotoinnissa on mukana myös Lempäälän kunta laajalla ”Harrastava koululainen” -hankkeellaan ja tutkimusryhmämme osallistuu pilottiin arvioinnin ja kehittämisen tukena.

Keskeisenä lähtökohtana Suomen mallille ja Lempäälän ”Harrastava koululainen” -hankkeelle on harrastustoiminnan mahdollistaminen kaikille lapsille ja nuorille.  Toiminnan perustana hyödynnetään Opetus -ja kulttuuriministeriön toteuttamaa laajaa oppilaiden harrastustoivekyselyä. Oppilaille annetaan mahdollisuus vaikuttaa harrastuskerhojen toimintaan ja niihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Harrastustoiminnan liittäminen koulupäivän yhteyteen voi tuottaa paljon uudenlaista yhteistyötä ja tuoda formaalia ja informaalia oppimista lähemmäs toisiaan. Harrastuskerhoja järjestetään yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa, mutta kerhoja tulevat ohjaamaan myös koulujen omat ohjaajat.  Uuden toiminnan integroiminen koulupäivän yhteyteen ei ole kuitenkaan täysin mutkatonta. Toiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen kannalta on tärkeää saada eri toimijaryhmien ääni kuuluviin, eli miten lapset ja nuoret itse, heidän vanhempansa ja kerhojen ohjaajat, opettajat ja rehtorit kokevat toiminnan järjestämisen.

Tutkimusryhmämme tehtävänä on tuottaa tietoa kehittämistyön tueksi. Keskeisinä tarkastelun kohteina harrastustoiminta lasten koetussa hyvinvoinnissa, ohjaajien ammatillisuuden kehittäminen ja toimivien rakenteiden selvittäminen perheiden ja koulun näkökulmasta.

Lue lisää Lempäälän hankkeesta: https://www.lempaala.fi/uutiset/harrastava-koululainen-lempaala-mukana-harrastamisen-suomen-mallissa/

IRDE webinar: Curriculum Change Across Europe

Inspiring and thought-provoking discussion on curriculum change and COVID yesterday with colleagues from Czech Republic, Cyprus, Portugal, England and Ireland. Despite the national differences we face such a similar problems and share the concern of our students. This collaboration will continue.

New book on Curriculum Making in Europe available!


We are happy to have been a part of editing this new book Curriculum Making in Europe –
Policy and Practice Within and Across Diverse Contexts

emerald2-9781838677381

(more…)

Vahva kouluyhteisö eriarvoistumisen vastavoimana

Marraskuun alkupuolella tutkimusryhmämme osallistui Nuorisotutkimuspäivillä työryhmään ”Koulu ja eriarvoistuva 20-luvun nuoriso”. Teemaryhmässä keskusteltiin koulun mahdollisuuksista edistää nuorten yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia aikaisempaa pirstaleisemmassa yhteiskunnassa.  

Työryhmän keskustelussa nousi esiin suomalaisen peruskoulun vahvuus. Se, miten koulu edustaa koko yhteiskunnan kirjoa, jossa lapset ja nuoret taustastaan riippumatta kokoontuvat yhteen. Ideaalitilanteessa koulu muodostaa yhteisön, jossa syntyy luottamusta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan ja jossa oppilaat sosiaalisista ja aineellisista resursseista riippumatta pääsevät täysivaltaisiksi kouluyhteisön jäseniksi. Parhaimmillaan kokemus yhteisyydestä ja samanarvoisuudesta siirtyy yhteiskuntaan. 

Työryhmässä esitettyjen tutkimusten tuloksista nousi kuitenkin esiin, miten esimerkiksi etninen tausta tai perheen taloudellinen asema määrittävät oppilaiden ryhmäytymistä koulussa. Tutkimuksissa havaittiin, että oppilaat hakeutuvat luontaisesti saman mielisten ja samankaltaisten joukkoon. Esimerkiksi oppilaat, jotka tulivat heikosta taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta rakensivat ystävyyssuhteita oppilaiden kanssa, joiden perheillä oli samankaltainen sosiaalinen ja taloudellinen asema. Alaryhmissä oppilaat tukivat toisiaan asenteissa ja toimintamalleissa, jotka vahvistivat kuilua eri taustoista tulevien oppilaiden välillä. Vaikka oppilaan hyvinvoinnin näkökulmasta on aivan keskeistä, että oppilas saa vahvoja osallisuuden ja kuulumisen kokemuksia, vahvojen alaryhmien syntyminen kouluun on haitallista paitsi yksilön myös koko koulun ja yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Kokemus eriytymisestä luokkahuoneessa siirtyy helposti yhteiskuntaan, jossa valtavirtaan kuuluvien on vaikea ymmärtää marginaaliin jääneitä, ja joille marginaali näyttäytyy uhkana – ja tosin päin.  

Pyrittäessä ennaltaehkäisemään eriarvoistumisen kehittymistä aivan keskeistä näyttääkin olevan huomion kiinnittäminen kouluyhteisön ja siellä erityisesti oppilaiden keskinäisen vuorovaikutuksen tukemiseenAikaisemmasta tutkimuksesta tiedämme, että yhteisöllisyys ja kouluhyvinvointi rakentuvat paitsi ymmärrettävästi rakennetuista opetuskokonaisuuksista, mutta myös pienistä toistuvista kohtaamisista kouluympäristössä. Erityisesti opettajan rooli kouluyhteisön luojana on kiistaton. Tutkimuksissa on havaittu, että opettajan arvostava ja emotionaalisesti lämmin tapa kohdata oppilas vahvistaa opettajan ja oppilaan välistä suhdetta, mutta ennen kaikkea edistää oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta vahvistaen koko kouluyhteisöä. Olisikin tärkeää, että jokainen opettaja tunnistaisi oman roolinsa merkityksen kouluyhteisön rakentajana ja näkisi systemaattisen kouluyhteisön kehittämisen yhtä tärkeänä tehtävänä kuin oppisisältöihin liittyvien tavoitteiden edistämisen. Tällöin koululla olisi mahdollisuus kehittyä yhteisöksi, jossa oppilaan ei tarvitsisi edistää omaa kuulumisen tarvetta rakentamalla kuilua muihin. Sen sijaan oppilaista muodostuisi toisillensa tärkeä hyvinvoinnin ja oppimisen resurssi.  

 

Teksi: Sanna Ulmanen

Kuva: Pixabay

Mistä kasvaa koulunkäynnin into ja merkityksellisyys?

Kun koulunkäynti sujuu ja tuntuu tärkeältä, seuraa yleensä myös oppimista ja hyvinvointia. Koulun kokeminen merkitykselliseksi vaikuttaa hyvin laajasti muuhunkin elämään ja tulevaisuuden näkymiin. Nämä ovat lukuisissa tutkimuksissa osoitettuja yhteyksiä. Merkityksellisyyden vastakohtana taas on kyynistyminen, joka syö oppimisen iloa ja hyvinvointia. On siis huolestuttavaa, jos lapset eivät pysty näkemään koulunkäyntiä mielekkäänä. Tällaisesta kehityskulusta kuitenkin kertoo, että hyvin suurella joukolla jo alakoulun viimeisen luokan oppilaista on havaittu kyynistä suhtautumista koulutyöhön (ks. esim. Salmela-Aro ym. 2016). Mikä sitten oppilaita kyynistää tai toisaalta, mistä kasvaa into ja ilo koulunkäyntiin?  Tähän kysymykseen lähdimme etsimään vastauksia tutkimuksessamme, jossa tarkastelimme opiskelun imun ja koulutyöhön saadun sosiaalisen tuen välistä yhteyttä.

Ilo ja innostus oppimiseen syntyy ensisijaisesti koulussa, jokapäiväisissä kohtaamisissa opettajan ja kavereiden kanssa. Vertaisten kesken rakennetaan käsitystä koulun merkityksestä – kouluasenteet tarttuvat, hyvässä ja pahassa. Parhaimmillaan yhteenkuuluvuuden tunne ja vertaisryhmässä jaettu innostus oppimista kohtaan rakentavat myönteisiä kokemuksia oppimiseen ja kouluun liittyen. Tällöin koulukaverit voivat olla suuri voimavara ja tukea oppimista, synnyttää jopa opiskelun imua. Tämä näkyi selvästi myös omissa havainnoissamme. Sosiaalinen tuki on itse asiassa keskeinen oppimisen resurssi, jota opetussuunnitelmassakin korostetaan. Ja esimerkiksi avun pyytäminen ja tarjoaminen on sen kannalta keskeinen valmius. Toisaalta ulkopuolisuuden tunne tai vertaisryhmässä jaetut negatiiviset asenteet koulua kohtaan voivat vieraannuttaa oppilasta koulusta ja siellä asetetuista oppimistavoitteista. Vertaisten hyödyntäminen koulunkäynnin tukena vaatiikin sosiaalisia taitoja ja koulumyönteistä asennetta, joiden rakentumisessa lapset tarvitsevat aikuisten tukea.

Koulutyö sujuu ja tuntuu mielekkäältä silloin, kun oppilaille on selvää, mitä heiltä odotetaan ja asetetut tavoitteet ovat riittävän haastavia, mutta eivät liian vaikeita oppilaiden osaamiseen nähden. Keskeistä on myös, että oppilaat kokevat saavansa riittävästi apua näiden tavoitteiden saavuttamiseen.  Kun oppilaat kokevat, että opettajat välittävät heistä ja arvostavat heitä, se herättää myönteisiä tunteita paitsi opettajaa kohtaan, myös laajemmin koulua kohtaan. Siten myönteinen suhde opettajaan vahvistaa myös oppilaiden halua auttaa toinen toisiaan kouluun liittyvissä tehtävissä. Tämä opettajan vaikutus sekä suoraan lapsen kouluinnostukseen, mutta myös vertaisilta saatuun tukeen oli tärkeä tulos tutkimuksessamme.  Vaikuttaa siis siltä, että vuorovaikutuksessa opettajan kanssa oppilaat myös omaksuvat keinoja tuen antamiseen ja saamiseen, mitä he voivat hyödyntää edelleen auttaessaan toinen toisiaan. Myönteinen suhde opettajaan vahvistaa myös turvallista ja kouluun myönteisesti suhtautuvaa ilmapiiriä luokassa, jolloin oppilaat uskaltavat helpommin pyytää apua paitsi opettajalta myös toisiltaan.

Myös vanhempien asenteilla on merkitystä oppilaiden oppimisen ilon ja koulutyön merkityksen syntymisessä. Silloin, kun vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, tämä kiinnostus koulutyötä kohtaan tarttuu myös lapsiin. Sosiaalinen ympäristö koulussa on kuitenkin kotien asenteita olennaisempi tekijä oppilaiden opiskelun ilon ja innostuksen rakentumisessa. Opettajat ovat keskeisessä roolissa rakentamassa koulun pedagogisia käytänteitä sekä sosiaalista ympäristöä yhdessä oppilaiden kanssa.

 

Lue lisää:

Rautanen, P., Soini, T., Pietarinen, J., & Pyhältö, K. (2020) Primary school students’ perceived social support in relation to study engagement. European Journal of Psychology of Education. https://doi.org/10.1007/s10212-020-00492-3

 

Teksti: Pihla Rautanen

Kuva: Pixabay