Nuorisotyön kandidaatista tutkimusjohtajaksi

Istumme Tampereen kasvatustieteen tiedekunnassa olevan Edu’s Cafeen sohvilla, kun yksi tutkimusryhmämme senioritutkijoista, Tiina Soini, kertoo urapolustaan. Alun perin hänen ei ollut tarkoitus päätyä yliopistouralle. Yliopistossa oleva nuorisotyön koulutusohjelma vaikutti kuitenkin kiinnostavalta Nuoriso ja kulttuuriyhdistyksen nuoresta aktiivista. Lisäksi se tuntui olevan sopiva välimuoto teoriaa ja käytäntöä, ”korkeakoulutusta, mutta ei kauhean teoreettista” hän sanoo ajatelleensa silloin.

Ajattelun kannalta käänteentekeviksi Tiina mainitsee sosiaalipsykologian opinnot ja esimerkiksi Antti Eskolan ”Vuorovaikutus, muutos ja merkitys” –kirjan. Kaikkiaan sosiaalipsykologian, sosiaalipolitiikan ja sosiologian opinnot herättivät kiinnostuksen siihen, miten yksilöt toimivat ja vaikuttavat yhteisöissään ja miten yhteiskunnan toiminnan kokonaisuus rakentuu. Tiina valmistui kandiksi 1995 ja teki käytännön nuorisotyötä, osin vapaaehtoisena. 1990-luvun alun lamasta pyristelevä Suomi ei juuri tarjonnut innostavia työtilaisuuksia ja opiskelun jatkaminen kiinnosti. Tiina päätti hakea kasvatustieteen syventäviin opintoihin. Niiden aikana Tiina tutustui nuorisokasvatusta opettaneeseen Maija-Liisa Rauste-von Wrightiin, joka osoittautui myöhemmin keskeiseksi tekijäksi hänen urapolullaan. ”Maikullahan oli aivan omat menetelmät ja systeemit. Ja sen kurssilla mä aloin sit hurahtaan siihen oppimiseen ja tajuamaan miten yhteiskunnallinen kysymys se on. Myös innostus tutkimukseen alkoi viritä. Sit mä tein graduni oppimisesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työpajalla. Vähän yhdistin ehkä niitä sosiaalipuolen ja nuorisotyön ja oppimisen teemoja kaikki yhteen soppaan.”

Vuonna 1998 Tiina valmistui kasvatustieteen maisteriksi aikuiskasvatuksen puolelta. Samaan aikaan Maija-Liisa lähti Helsinkiin kasvatuspsykologian professoriksi opettajankoulutukseen ja pyysi Tiinaa mukaansa tekemään väitöskirjaa. Opettajankoulutus oli juuri arvioitu Helsingissä ja todettu, että oppimisen tematiikka ja kasvatuspsykologinen näkökulma kaipaisi vahvistusta. Oppimisen tutkijana ja intohimoisena kehittäjänä Maija-Liisa perusti uuden opintolinjan, jolla ensimmäistä kertaa Suomessa sai opiskella luokanopettajaksi kasvatuspsykologia pääaineena, erityisesti oppimisen ilmiöihin paneutuen. Tiina oli vahvasti mukana kehitystyössä ja myös tutkimusinnostus alkoi saada muotoa. Helsingin yliopistoon tehdyssä oppimisen siirtovaikutusta käsitelleessä väitöskirjassaan ’Preconditions for active transfer in learning processes’ (2000) Tiina hyödynsi aineistona kokeilulinjan opiskelijoiden kokemuksia. Hän myös opetti linjalla muutaman vuoden. Opetus oli ilmiökeskeistä ja perustui opiskelijoiden tiiviiseen yhteistoiminnalliseen oppimiseen. Se myös kannusti tutustumaan laajasti opettajankoulutuksen väkeen, koska opintoja rakennettiin yhteistyössä, kokeillen. ”Mähän en ollut ’pedagogisesti pätevä’ ja tämä aika oli mun oma opettajankoulutukseni, sovellettiin uusinta oppimisen tutkimusta opetukseen. Hienoa, että linja jatkaa menestyksekkäästi edelleen. Mä olin pari vuotta sitten 20-vuotisseminaarissa Maikun kanssa. Se oli hauskaa, siellä oli munkin vanhoja opiskelijoita. Edelleen aivan hirveän fiksuja ajattelevia ihmisiä.”

Tiina mainitsee myös von Wrightin pariskunnan toisen osapuolen, Johanin tärkeäksi henkilöksi uransa alkuvaiheessa, erityisesti väitöskirjan kirjoittamisessa. ”Usein kävi niin, että mä koitin selittää ideoitani ja niissä nyt ei ollut päätä eikä häntää tietysti juurikaan siinä kohtaa. Sitten Jonni sanoi, että ’Minä kuulen tuossa nyt kyllä tällaista ja tällaista’. Hän jäsensi hienovaraisesti, ystävällisesti ja täsmällisesti sen, mitä olin yrittänyt selittää ja opetti näin ajattelemaan. Kunpa pystyisi joskus ohjauksessa vastaavaan.”

Kokonaan uuden opettajankoulutuslinjan rakentaminen ja kehittäminen ja samanaikainen tutkimuksen teko olivat raskas prosessi. Tampereella olivat perhe ja suurin osa kavereista.  ”Mä totesin siinä kohtaa, että haen Tampereelta töitä.” Aamulehdestä Tiina huomasi ilmoituksen tutkimuksen arviointiasiamiehen paikasta Tampereen yliopistolla. Kyse oli ensimmäisestä kansainvälisestä koko yliopiston tutkimuksen arvioinnin koordinoinnista. Tiina haki paikkaa ja tuli valituksi. Arviointiasiamiehen työtä tehdessään hän ajatteli, että voisikin siirtyä enemmän tutkimuksen kehittämispuolen tehtäviin. Vuonna 2004 valmistuneen arvioinnin pohjalta rakennettiin tutkimuksen kehittämispäällikön toimi. Tiina jäi paikan valinnassa toiseksi. ”Se oli aika kova paikka silloin, mutta jälkikäteen mä ajattelen, että onneksi! Tutkimus nykäisi mut takaisin!  Silloin oli alkanut jo tää meidän tutkimusryhmän toiminta. Muistaakseni jo 2000 me saatiin siihen pieni raha ja sitten siitä jäi elämään semmoisia pieniä projekteja ja suuria ajatuksia. Tehtiin jo silloin tutkimusta Kirsin kanssa ja todettiin, että tarvitaan enemmän porukkaa – pitäisi saada tutkimusryhmä.”

Joensuun kasvatustieteen päiviltä yhtenäisen perusopetuksen symposiumista löytyivät tuoreet tohtorit Janne Pietarinen ja Jyrki Huusko. Heidät pyydettiin mukaan. Kovien käsitteellisten vääntöjen ja yhteisten pohdintojen seurauksena alkoi syntyä oma tutkimuslinja. Vuonna 2006 he onnistuivat saamaan ensimmäisen isomman rahoituksen, jonka myötä tutkimusryhmä lähti rakentumaan ja syksyllä 2006 Tiina siirtyi tutkijaksi. Sillä tiellä hän on nyt.

Töissä tutkimusjohtajana

Tällä hetkellä Tiina työskentelee Tampereen yliopiston Kasvatuksen ja kulttuurin tiedekunnassa tutkimusjohtajana. Hän johtaa Oppiminen ja kehitys peruskoulussa –tutkimusryhmää ja osallistuu tiedekunnan tutkimuskoulutukseen, ohjaukseen ja tutkimuksen kehittämiseen sekä toimii Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskuksen (Perla) teema-alajohtajana. Tiina kuvailee tutkimusjohtajan työn olevan monipuolista ja vaihtelevaa sekä muotoutuvan tekijänsä näköiseksi alan ja persoonan mukaan. Työnkuva on vähitellen rajautunut ja selkeytynyt etenkin oman työryhmän työnjaon myötä. ”Mut se vaatii just sen, että löytää oikeita ihmisiä ja pystyy tekemään rekrytointeja. Yhä enemmän tämä on tietysti koko ajan rahan miettimistä, mikä on tylsää, mutta sitten huomaa, että siihenkin on tullut tietty rutiini.”

Yksi iso osa työtä on tutkimusryhmään kuuluvien ihmisten ja työtehtävien yhteensovittaminen, mitä Tiina kuvaa elävästi. ”Kyllä se on hyvin paljon sitä, että sä mietit, että tommonen pala ja tämmönen ihminen, sopivatko nämä yhteen, no eivät ihan, sovitellaan. Mitäs jos se tekis tollasta palaa tämän aikaa tuolla, sitten tuo lähtisi tekemään tota palaa tuolla ja tämä liikkuisi niin, että me saataisiin tuolle rahaa. Sitähän se on. Eikä siihen ole koulutusta meistä tutkimusjohtajista kenelläkään tietenkään, sen on vain joutunut opettelemaan.” Vaikka Tiina pitää vaihtelevasta työstään, hän toivoisi joskus, että ajattelulle jäisi enemmän aikaa. ”Että voisi keskittyä teoreettiseen kehittelyyn, lukea ja miettiä. Istua, vaikka tällä tavalla, väljemmissä tilanteissa. Ettei olisi aina kiire.”

Tasapainoa työhön tuo tiivis yhteistyö ryhmän kahden muun tutkimusjohtajan, Kirsin ja Jannen, kanssa. ”Se on ilman muuta niin, että me kolme olemme yhdessä se ryhmän johtaja.” Kaikilla OPPI-tutkimusryhmän johtajilla on omat vahvuutensa, joiden mukaan he osittain jakavat työtehtäviä. ”Esimerkiksi mä olen nopea ja joustava ideoija. Mutta en oo aina kovin tarkka ja kyllästyn helposti”. Tutkimusryhmä toimii kolmessa yliopistossa ja Tiina johtaa tutkimusryhmän Tampereelle sijoitettua ’aineistokeskusta’. ”Kaikki aineistonkeruun käytäntö ja koordinointi on keskitetty Tampereelle. Se tarkoittaa sellaista käytännönläheistä sälää ja samaan aikaan ison kuvan mielessä pitämistä. Mä tykkään siitä. Ja mulla on hyvät ihmiset täällä – ne tajuaa kokonaisuuden, mutta pystyy hoitaan ne miljoonat yksityiskohdat tyylikkäästi.

Tutkimusryhmä on aloittanut toimintansa noin 15 vuotta sitten ja takana on useita hankkeita, joista viimeisin on reilut viisi vuotta kestänyt, vuonna 2019 päättyvä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Koululla on väliä -tutkimushanke. Kiivaimmassa aineistonkeruun ja analyysin vaiheessa on Suomen Akatemian Teachers’ Strategies Matter – Unknown Resource for Buffering School Differences in Student Learning and Well-being. Syksyllä 2018 on alkanut uusi Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen hanke ”Early Career Teachers Professional Agency Across Four European countries   – Key for Sustainable Educational Change?” kansainvälisessä yhteistyössä neljän eurooppalaisen maan kanssa. Isot hankkeet vaativat paljon työtä ja organisointia. Mikä motivoi ja innostaa tutkimustyöhön? ”Teorioiden kehittely ja isot linjat, kun näkee, että jostain alkaa muodostua suurempi kuva. Esimerkiksi laskin juuri, että me on julkaistu yli kymmenen artikkelia Suomen viimeisimpään opetussuunnitelmauudistukseen liittyen. Niin se innosti ihan valtavasti, kun tajusin, että ei vitsi, me on rakennettu tämä, instrumentit, analyysit ja kaikki nämä palat tässä hankkeessa, ja opittu ihan valtavasti. Että meillä tulee olemaan tällainen kokonaisuus, joka kuvaa yhden maan laajaa koulutuksen uudistusprosessia tosi monipuolisesti ja eri puolilta, niin se innostaa mua!” Uusi hanke innostaa myös: ”Nuorten opettajien toimijuuden vahvistaminen on yhteiskunnallisesti ja maailmallisesti äärimmäisen tärkeää. Opettajat on ihan avainhenkilöitä, paitsi oppilailleen, koko yhteiskunnalle.” Tiina näkee myös kehitettävää suomalaisessa koulutuspolitiikassa. ”Mua kiinnostaa systeemin oppiminen, me ei olla vielä kauhean hyviä näkemään esimerkiksi peruskoulun tilannetta siitä näkökulmasta minkälaisen oppimisprosessin tulosta se on, mikä kaikki siihen on vaikuttanut ja minkälainen sen prosessin pitäisi jatkossa olla, jos haluamme peruskoulun kestävän tulevaisuudessa.”

Myös kansainvälinen yhteistyö on vahvistunut viime vuosina. Se poiki jo kaksi isoa rahoitushakemusta ja yksi kokoelmateos sai alkunsa, Emeraldin kustantama kirja ’Curriculum Making in Europe’ ilmestyy vuonna 2020. Tiina myös toimittaa kansainvälistä Curriculum Journal lehteä. Hän pitää kansainvälisen yhteistyön lisääntymistä hyvin tärkeänä ”Oppimisen, hyvinvoinnin ja toimijuuden kysymykset eivät ole kansallisia vaan globaaleja. Ja mikä on koulun ja koulutusjärjestelmän rooli näissä. Mehän julkaistaan jo hyvin paljon kansainvälisesti, mutta on hienoa ihan istua pohtimassa näitä hyvin erilaisista konteksteista tulevien kollegojen kanssa.”

Tiina on pohtinut myös omaa urapolkuaan seuraavien viiden vuoden aikana ja kuvaa sitä pilke silmäkulmassa seuraavasti. ”Mä olen kohta viisikymmentä, parhaassa iässä siis!  Olen suunnitellut, että voin toki vetää vielä täysillä tätä tutkimushommaa kädet savessa – mä vielä jaksan. Mutta sitten olisi myös mukava päästä taas kehittämistyöhön – koulujen, opettajankoulutuksen. Ja ryhmän seniorien pitäisi ehkä päästä kirjoittamaan sellaisia joutsenlauluja näiden meidän isojen pitkäkestoisten hankkeiden osalta, jättämään jälkeä tieteenalaan. Voisi katsoa myös jo hiukan taaksepäin, että mitä tästä kaikesta on sitten tullut ja mitä siitä pitäisi oppia tulevaan”. Tiina puhuu tulevaisuudesta hymyillen ja vaikuttaa siltä, että tulevaisuudelle on paljon suunnitelmia. Lopuksi pyydämme Tiinaa vielä täydentämään muutamia lauseita.

Tänään aion.. nähdä sirkusta.

Harrastuksiani ovat.. metsä ja metsittyminen, tanssi.

Perheeseeni kuuluvat.. poika, mies, vanhemmat, ”adoptiosiskot”.

Haluaisin joskus vielä oppia..  uuden kielen.

Tahdon lapseni oppivan ainakin.. ajattelemaan.

Supervoimani on.. joustavuus.

Tämän hetken koulu on.. tosi hieno instituutio.

 

Teksti: Roosa Yli-Pietilä ja Pihla Rautanen