“Kolmensadan metrin päästä kohteesi on oikealla” puhelimen navigaattori ohjeistaa tasaisella naisäänellä. Parkkeeraan auton koulun pihaan vieraspaikalle ja muistelen missä olikaan tämän koulun opettajainhuone. Tiedossa on yksi oppilaskysely ja yksi opettajakysely. Tähän mennessä takana on jo useita kymmeniä pidettyjä kyselyitä erilaisissa kouluissa, työyhteisöissä ja luokissa. Silti edelleen pieni jännitys valtaa mielen, kun lähden tallustamaan kohti koulun ulko-ovea. Erityisesti opettajakysely mietityttää, millaisia kysymyksiä opettajilta tällä kertaa tulee tutkimukseemme liittyen? Miten saan perusteltua sen, että pyydän heitä käyttämään muutenkin vähäistä aikaansa juuri tähän tutkimukseen? Vai onkohan täälläkin niin kiire, että alkuohjeistus on syytä pitää mahdollisimman lyhyenä.
Käytävällä kohtaan muutamia oppilaita, jotka neuvovat minut opettajainhuoneeseen. Sieltä löydän etsimäni luokanopettajan, jolle menen esittäytymään. ”Aivan, sinä olet se tutkija. Haluatko kahvia? Tunti alkaa kymmenen minuutin päästä, lähdetään sitten yhdessä luokkaan. Mitäs te siis tutkittekaan?” Tällä kertaa opettajalla on hetki aikaa jutella ennen tuntia. Nuorena tutkijanalkuna ja samalla nuorena luokanopettajana aineiston kerääminen on antanut hienon mahdollisuuden tutustua moniin erilaisiin opettajiin, kouluihin, luokkiin ja oppilaisiin eripuolilla Suomea. Yhteisöön on päässyt kurkistamaan vierailijan roolista. Samalla aineisto on saanut kasvot. On muodostunut käsitys siitä, mitkä kohdat kyselylomakkeessa herättävät eniten kysymyksiä, ja miten niihin on aineistoa kerätessä vastattu. Analyyseja aloittaessa aineisto tuntuu jo tutulta, inhimilliseltä, mikä entisestään vahvistaa motivaatiota tutkia sitä lisää.
Oppilaskysely sujuu hyvin vanhalla rutiinilla. Kun kaikki ovat palauttaneet kyselylomakkeensa, joku oppilaista tuhahtaa: ”Pöh! Tässä kysyttiin samaa asiaa monta kertaa, aika typerää.” Niin aivan. Hyvä huomio. Ehdimme tunnin lopuksi vielä pohdiskella yhdessä oppilaiden kanssa, miksi tutkimuksissa usein kysytään samaa asiaa monta kertaa hieman eri sanoin. Seuraavaksi onkin vuorossa se jännittävämpi osuus, opettajakysely. Lähden yhdessä luokanopettajan kanssa kohti opettajainhuonetta. Kokouksessa on tiedossa monta muutakin asiaa, joten päätän pitää alustuksen lyhyenä. Onhan tämä opettajille jo viime vuodesta tuttu tutkimus.
Opettajien täyttäessä kyselylomakkeitaan mietin, kuinka kouluilla opettajat monesti kysyvät: ”mitä hyötyä tästä tutkimuksesta on?”. Kasvatustieteellisen tutkimustiedon jalkautuminen kouluille on keskeistä tutkimuksen merkityksellisyydelle. Samoin opetus- ja kasvatustyön pohjautuminen kasvatustieteelliselle tutkimukselle ja opettajien korkea koulutustaso nähdään suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksina. Tutkimus ja käytännön työ siis tarvitsevat toinen toisiaan. Monesti opettajat kuitenkin kokevat, että kasvatustieteellisestä tutkimustiedosta ei ole heille hyötyä. Ehkä tutkimuksen merkitys koulun kehittämistyössä tunnistetaan, ainakin teoriassa, mutta tutkimustiedon kanavoiminen käytännön opetus- ja kasvatustyön tueksi arjessa tuntuu vaativan lisäpanostusta ja uusia ideoita. Miten kasvatustieteellinen tutkimus voitaisiin muuttaa ylimääräisestä ”vaivasta” opettajille hyödylliseksi resurssiksi entistä laajemmin? Näihin pohdintoihin jään mielessäni, kun kiitän opettajia heidän ajastaan.
Teksti: Pihla Rautanen
Kuva: Pexels