Kun koulunkäynti sujuu ja tuntuu tärkeältä, seuraa yleensä myös oppimista ja hyvinvointia. Koulun kokeminen merkitykselliseksi vaikuttaa hyvin laajasti muuhunkin elämään ja tulevaisuuden näkymiin. Nämä ovat lukuisissa tutkimuksissa osoitettuja yhteyksiä. Merkityksellisyyden vastakohtana taas on kyynistyminen, joka syö oppimisen iloa ja hyvinvointia. On siis huolestuttavaa, jos lapset eivät pysty näkemään koulunkäyntiä mielekkäänä. Tällaisesta kehityskulusta kuitenkin kertoo, että hyvin suurella joukolla jo alakoulun viimeisen luokan oppilaista on havaittu kyynistä suhtautumista koulutyöhön (ks. esim. Salmela-Aro ym. 2016). Mikä sitten oppilaita kyynistää tai toisaalta, mistä kasvaa into ja ilo koulunkäyntiin? Tähän kysymykseen lähdimme etsimään vastauksia tutkimuksessamme, jossa tarkastelimme opiskelun imun ja koulutyöhön saadun sosiaalisen tuen välistä yhteyttä.
Ilo ja innostus oppimiseen syntyy ensisijaisesti koulussa, jokapäiväisissä kohtaamisissa opettajan ja kavereiden kanssa. Vertaisten kesken rakennetaan käsitystä koulun merkityksestä – kouluasenteet tarttuvat, hyvässä ja pahassa. Parhaimmillaan yhteenkuuluvuuden tunne ja vertaisryhmässä jaettu innostus oppimista kohtaan rakentavat myönteisiä kokemuksia oppimiseen ja kouluun liittyen. Tällöin koulukaverit voivat olla suuri voimavara ja tukea oppimista, synnyttää jopa opiskelun imua. Tämä näkyi selvästi myös omissa havainnoissamme. Sosiaalinen tuki on itse asiassa keskeinen oppimisen resurssi, jota opetussuunnitelmassakin korostetaan. Ja esimerkiksi avun pyytäminen ja tarjoaminen on sen kannalta keskeinen valmius. Toisaalta ulkopuolisuuden tunne tai vertaisryhmässä jaetut negatiiviset asenteet koulua kohtaan voivat vieraannuttaa oppilasta koulusta ja siellä asetetuista oppimistavoitteista. Vertaisten hyödyntäminen koulunkäynnin tukena vaatiikin sosiaalisia taitoja ja koulumyönteistä asennetta, joiden rakentumisessa lapset tarvitsevat aikuisten tukea.
Koulutyö sujuu ja tuntuu mielekkäältä silloin, kun oppilaille on selvää, mitä heiltä odotetaan ja asetetut tavoitteet ovat riittävän haastavia, mutta eivät liian vaikeita oppilaiden osaamiseen nähden. Keskeistä on myös, että oppilaat kokevat saavansa riittävästi apua näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Kun oppilaat kokevat, että opettajat välittävät heistä ja arvostavat heitä, se herättää myönteisiä tunteita paitsi opettajaa kohtaan, myös laajemmin koulua kohtaan. Siten myönteinen suhde opettajaan vahvistaa myös oppilaiden halua auttaa toinen toisiaan kouluun liittyvissä tehtävissä. Tämä opettajan vaikutus sekä suoraan lapsen kouluinnostukseen, mutta myös vertaisilta saatuun tukeen oli tärkeä tulos tutkimuksessamme. Vaikuttaa siis siltä, että vuorovaikutuksessa opettajan kanssa oppilaat myös omaksuvat keinoja tuen antamiseen ja saamiseen, mitä he voivat hyödyntää edelleen auttaessaan toinen toisiaan. Myönteinen suhde opettajaan vahvistaa myös turvallista ja kouluun myönteisesti suhtautuvaa ilmapiiriä luokassa, jolloin oppilaat uskaltavat helpommin pyytää apua paitsi opettajalta myös toisiltaan.
Myös vanhempien asenteilla on merkitystä oppilaiden oppimisen ilon ja koulutyön merkityksen syntymisessä. Silloin, kun vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, tämä kiinnostus koulutyötä kohtaan tarttuu myös lapsiin. Sosiaalinen ympäristö koulussa on kuitenkin kotien asenteita olennaisempi tekijä oppilaiden opiskelun ilon ja innostuksen rakentumisessa. Opettajat ovat keskeisessä roolissa rakentamassa koulun pedagogisia käytänteitä sekä sosiaalista ympäristöä yhdessä oppilaiden kanssa.
Lue lisää:
Rautanen, P., Soini, T., Pietarinen, J., & Pyhältö, K. (2020) Primary school students’ perceived social support in relation to study engagement. European Journal of Psychology of Education. https://doi.org/10.1007/s10212-020-00492-3
Teksti: Pihla Rautanen
Kuva: Pixabay