Koulun kehittämisen taskukirja

OPPI-tutkimusryhmä julkaisi e-kirjan Koulun kehittämisen taskukirja. Kirja kokoaa käytännölliseen ja helposti lähestyttävään muotoon koulututkimuksen keskeisiä tuloksia sekä tarjoaa selkeän ja kokonaisvaltaisen lähestymistavan koulun tavoitteelliseen kehittämiseen.

Ryhmän tutkimusjohtajien esittelyt 1/3: Janne Pietarinen

En voi todellakaan sanoa yllättyväni, kun Janne Pietarinen aloittaa haastattelun toteamalla päivänsä olleen hyvin monipuolinen ja vaiherikas. Työnkuva Oppiminen ja kehitys peruskoulussa -tutkimusryhmän senioritutkijana sekä Itä-Suomen yliopiston professorina ja filosofisen tiedekunnan dekaanina pitävät miehen kiireisenä. Tapaamiset tuntuvat seuraavan toisiaan, joten kysyn varovasti, tarvitaanko pieni tauko ennen haastattelun alkua. Ei tarvita, vaikka näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että edellistä vierailijaa odottaa jo ovella toinen. Tapaamiset vaihtuvat lennosta seuraaviin, enkä lakkaa ihmettelemästä sitä, miten skarppina ja koko persoonansa peliin laittavana Janne aina kohtaa uuden tilanteen ja ihmisen. Tarkasti aikataulutetun työn hektisyys näkyy ainoastaan kalenterin sivuilla, eikä välity kiireentuntuna kohtaamisissa.

Tietysti minua kiinnostaa heti alkuun, miten Janne on päätynyt tämän hetkisiin työtehtäviinsä ja missä määrin urapolku oli suunniteltu ennakkoon. Janne kertoo opiskelleensa kasvatustieteen maisteriksi luokanopettajan koulutuksessa lähtöajatuksenaan mennä aikanaan kentälle opettajaksi. Graduvaihe oli kuitenkin käänteentekevä. Opinnäytetyön tekeminen muutti tulevaa herättämällä lähtemättömän kiinnostuksen tutkimustyöhön. Tätä aitoa uteliaisuutta ja kiinnostuneisuutta ei voi edelleenkään olla huomaamatta hänen kanssaan keskustellessaan. Valmis maisteri suuntasikin suoraan jatko-opintoihin ja töihin yliopiston opettajankoulutukseen. Työura on sittemmin käsittänyt kaikki tutkijan uran eri vaiheet, opetus- ja tutkimuspainotteisista työtehtävistä tutkimusjohtajan ja nykyisellään professorin ja dekaanin tehtäviin. Sen sijaan, että työura olisi mennyt suunnitelmien mukaan, ovat eteen avautuneet kiinnostavat työtehtävät ohjanneet ja motivoineet uralla eteenpäin.

Kysymys uravaiheen merkittävimmistä vaiheista ja tekijöistä on Jannelle helppo. Tutkimusryhmässä työskentely jo väitöskirjavaiheessa sekä myöhemmin oman tutkimusryhmän rakentaminen ovat paitsi kiinnittäneet edelleen tutkimustyöhön myös edistäneet valtavasti omaa oppimista ja kehittymistä. Yliopistotyö on tarjonnut mahdollisuuden tutkimuksen ja opettamisen niveltämiseen. Hän kertoo olevansa hyvin tyytyväinen nykyiseen työnkuvaansa, jossa yhdistyy lisäksi johtaminen ja kehittäminen. Työ on kokonaisvaltaista ja vaatii tarkkaa ajankäytön hallintaa. Samanaikaisesti eteenpäin vietäviä asioita voi olla useita rinnakkain. Vaativassa työssään Jannea auttaa hänen itsensäkin tunnistamat taidot ja halukkuus yhdessä tekemiseen. Hän kertoo olevansa parhaimmillaan yhteisöllisisissä ongelmanratkaisutilanteissa ja saavansa motivaatiota ja innostusta yhteisistä onnistumisista. Viimeisen päälle joukkuepelaaja!

Mieluisin puheenaihe on kuitenkin oma tutkimusryhmä. Kiinnostavimpia nostoja ryhmän tuloksista Janne mainitsee esimerkiksi oppimisen ja hyvinvoinnin suhteen rakentumisen kouluyhteisössä. Tuloksissa on muun muassa havaintoja siitä, että omaa kuormittumistaan voi oppia säätelemään. Osin jopa kouluyhteisöt näyttäisivät eroavan siinä, kuinka opettajayhteisö pystyy myös yhdessä säätelemään työhyvinvointiaan. Kestävä koulun kehittäminen on koko tutkimusryhmän yhteinen mielenkiinnon kohde, mistä haluttaisiin tietää vielä lisää. Näyttää siltä, että kouluyhteisöt kykenevät eritavoin hyödyntämään esimerkiksi opetussuunnitelmaprosessin virittämiä ideoita omassa kehittämisessään. Se ilmiö, mikä säätelee onnistunutta koulun kehittämistä, on nyt ja tulevaisuudessakin keskeinen.

Janne kokoaa ryhmän tutkimustoiminnan perimmäiseksi pyrkimykseksi hyvän peruskoulun ylläpitämisen ja kehittämisen edelleen kaikille oppilaille ja opettajille. Tutkimusperusteinen ymmärrys koulun kehittämisen suotuisista keinoista tuettaessa rehtoreiden ja opettajien työtä arjessa on myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta merkittävä. Tutkimusryhmän tulevaisuus näyttäytyy Jannen puheessa lupaavana ja luotto yhdessä tekemiseen on vahva. Viiden vuoden kuluttua hän uskoo useiden tohtorikoulutettavien saaneen töitään valmiiksi ja ryhmän jatkavan mielenkiintoisten tutkimuskysymysten ratkaisemista hyvällä otteella. Niin kauan kuin ihmettelevä, kyseenalaistava ja uuden oppimista aktivoiva tekemisen tapa säilyy keskeisenä ryhmän toimintaa määrittelevä orientaationa, jatkaa ryhmä vahvana eteenpäin!

Teksti: Katariina Räsänen

Kuva: Yle

Uusi opetussuunnitelma tukee koulun kehittämistä

Maailman muuttuessa on tärkeää, että peruskoulua päivitetään vastaamaan lasten ja yhteiskunnan tarpeisiin. Opetussuunnitelmauudistus on yksi tärkeimpiä välineitä koulun toiminnan kehittämiselle, mutta usein uudistukset eivät onnistu tuomaan muutoksia luokkahuoneeseen. Suomessa peruskoulun uudesta opetussuunnitelmasta ja koulun tulevaisuuden suunnasta on käyty viime aikoina paljon keskustelua. Tutkimuksessamme tarkastelimme paikallisten opetussuunnitelmatyöryhmien jäsenten näkemyksiä uusista opetussuunnitelman perusteista sekä arvioita uudistuksen vaikutuksesta koulun kehittämiseen.

Yhtenä esteenä kansallisten opetussuunnitelmauudistusten etenemiselle voi olla se, että paikalliset opetusviranomaiset tai koulujen henkilökunta eivät koe uutta kansallista opetussuunnitelmaa johdonmukaiseksi, toimivaksi tai mahdolliseksi toteuttaa. Esimerkiksi uuden peruskoulun opetussuunnitelman (2014) korostama käsitys osallistuvasta ja itseohjautuvasta oppilaasta on saanut julkisessa keskustelussa osakseen myös kritiikkiä. Koulun kehittämisen tutkimuksissa on myös todettu, että pitkäjänteinen ja johdonmukainen kehittäminen on hyödyllisempää kuin yksittäiset, nopeasti vaihtuvat ja kenties keskenään huonosti yhteensopivat kehittämisprojektit. Siksi on tärkeää, että opetussuunnitelman perusteet kansallisena ohjaavana viitekehyksenä ovat johdonmukaiset ja linjakkaat kaikkien koulun toimijoiden näkökulmasta.

Opetussuunnitelman johdonmukaisuutta ja yhtenäisyyttä voidaan kuvata myös opetussuunnitelman koherenssin käsitteellä. Tutkimusryhmämme on vasta julkaistussa tutkimuksessa selvittänyt näkemyksiä uusista peruskoulun opetussuunnitelman perusteista (2014) kolmella koherenssin ulottuvuudella:

1) Tavoitellun suunnan johdonmukaisuus

2) Opetusta eheyttävä lähestymistapa

3) Tavoitteiden, sisältöjen ja arvioinnin linjakkuus

Vastaajajoukkoon kuului 550 osallistujaa paikallisista opetussuunnitelmatyöryhmistä 12 eri alueelta Suomesta. Työryhmät osallistuivat paikallisten opetussuunnitelmien laatimiseen, kansallisten opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Työryhmien jäsenet edustivat yhteensä 54 kuntaa ympäri Suomea, sillä osalla alueista paikallista opetussuunnitelmaa tehtiin kuntien välisessä tai seutukunnallisessa yhteistyössä. Vastaajiin kuului suurimmaksi osaksi opettajia ja rehtoreita, sekä lisäksi kunnallisia opetustoimen johtajia, koordinaattoreita ja muita kasvatuksen ammattilaisia. Vastaajat täyttivät kyselylomakkeen, jolla kartoitettiin näkemyksiä kansallisten opetussuunnitelman perusteiden yhtenäisyydestä sekä uudistuksen vaikutuksista.

Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että seutu- ja kuntakohtaisia opetussuunnitelmia kehittämässä olleet vastaajat näkivät uudet opetussuunnitelman perusteet kaiken kaikkiaan melko yhtenäisinä ja linjakkaina. Erityisen selvästi opetussuunnitelman koettiin eheyttävän opetusta ja oppimista, esimerkiksi kannustamalla aktiivisten ja osallistavien opetusmenetelmien käyttöä. Opetustapojen muutos onkin ollut yksi eniten esillä olleista asioista myös mediassa. Lisäksi opetuksen tavoitteiden, sisältöjen ja arvioinnin välinen linjakkuus koettiin melko onnistuneeksi. Sen sijaan opetussuunnitelman tavoitellun suunnan johdonmukaisuudesta ja selkeydestä mielipiteet olivat jakautuneempia, esimerkiksi sen suhteen kuinka onnistuneesti opetussuunnitelma rajaa ja selkiyttää koulun ja opettajan työtä. Vaikuttaa siis siltä, että paikallisten työryhmien jäsenet kokivat opetussuunnitelman selkeäksi sen suhteen, millaista opettamista ja oppimista kouluissa tulisi tavoitella, mutta muutoksen suurten linjausten suunnasta oltiin hieman epävarmempia.

Tärkeää on se, että vastaajien näkemykset opetussuunnitelman perusteiden yhtenäisyydestä näillä kolmella koherenssin ulottuvuudella olivat vahvasti yhteydessä heidän arvioihinsa opetussuunnitelmauudistuksen vaikutuksesta koulujen kehittämiseen. Koulun kehittämisen vaikutuksiin sisältyivät muun muassa se, kuinka tehokkaasti uudistus auttaa kouluja ratkaisemaan arjessa kohdattuja ongelmia ja saa opettajat sitoutumaan kehitystyöhön. Toisin sanoen uuden opetussuunnitelman yhtenäisyys näyttää tukevan koulun kehittämistä paikallisten opetussuunnitelmatyöryhmien näkökulmasta. Tulos viittaa siihen, että tukeakseen paikallisten opetussuunnitelmien laatimista ja yhä edelleen uudistuksen mukaista koulujen kehitystyötä, kansallisten opetussuunnitelman perusteiden tulisi olla koulun toimijoiden näkökulmasta koherentit eli yhtenäiset kolmella tapaa: 1) suunnaltaan johdonmukaiset, 2) opetusta ja oppimista eheyttävät, sekä 3) opetuksen tavoitteiden, sisältöjen ja arvioinnin suhteen linjakkaat.

Kunnissa positiivisesti vastaanotettu opetussuunnitelmauudistus pääsee siis todennäköisesti leviämään myös koulujen arkeen. Mikäli kunnassa ei koeta opetussuunnitelmaa johdonmukaiseksi, linjakkaaksi tai toteuttamisen arvoiseksi, jää opetussuunnitelmauudistus helposti vain muodolliseksi koulujen toiminnan säilyessä ennallaan. Kunnissa kannattaisikin paikallisia opetussuunnitelmia kehitettäessä varata riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia yhteisten ja johdonmukaisten käsitysten rakentamiseen sekä opetussuunnitelman käsittelemiseen. Lisäksi kehittämisen etenemistä kannattaisi arvioida jo kehitystyön aikana siitä näkökulmasta, kuinka selkeänä ja toteutettavana paikallistasolla työskentelevät kasvatuksen ammattilaiset opetussuunnitelman näkevät. Koska johdonmukaisuus opetussuunnitelman tavoittelemassa suunnassa nähtiin heikoimmaksi koherenssin osa-alueista, jatkossa kenties yhä laajempi yhteinen keskustelu myös kansallisella tasolla uudistusprosessin valmistelusta alkaen voisi edistää yhteisten tavoitteiden jakamista.

Teksti: Jenni Sullanmaa

Kuva: Mari Käki

 

Perustuu artikkeliin:

Sullanmaa, J., Pyhältö, K., Pietarinen, J. & Soini, T. (2019). Curriculum coherence as perceived by district-level stakeholders in large-scale national curriculum reform in Finland. The Curriculum Journal, doi: 10.1080/09585176.2019.1607512)

Eurooppalaisen nuoren opettajan toimijuus?

Opettajalla, joka kokee vahvaa toimijuutta, on oman työnsä ja sen kehittämisen langat käsissään. Hän pystyy tukemaan oppilaiden toimijuutta ja kollegaa sekä kehittämään koulua ja yhteiskuntaa. Hän myös todennäköisesti voi hyvin työssään. Opettajan uran alkuvaihe on hedelmällistä ja haasteellista toimijuuden kannalta; osaaminen kehittyy nopeasti, mutta omat kyvyt joutuvat jatkuvalle koetukselle. Herää kysymys, onko minusta tähän? Usein myös työyhteisössä työskentely mietityttää. Mikä lopulta on koulu ja kuka sen toiminnan reunaehdot sanelee? Mikä on minun roolini tässä? Alun kokemukset määrittävät vahvasti koko opettajan työuraa. Ne vaikuttavat siihen, kuka viime kädessä pysyy alalla ja kehittyy taitavaksi, kokeneeksi opettajaksi, joka myös kehittää työtään.

Opettajuuden alkutaipaletta tarkastellaan Suomen Akatemian rahoittamassa syksyllä 2018 alkaneessa tutkimushankkeessamme Early Career Teachers’ Professional Agency Across Four European countries – Key for Sustainable Educational Change. Millainen on nuoren opettajan ammatillinen toimijuus, millaiset sen rakentumisen ehdot, entä yhteydet hyvinvointiin ja ammatissa pysymiseen? Tätä kysymme neljässä Euroopan maassa; Suomen lisäksi mukana on Ruotsi, Iso-Britannia ja Hollanti. Tutkimukseen osallistuu yhteensä noin 2000 opettajaa.

Pöydän ääressä vasemmalta alkaen myötäpäivään yliopistonlehtori Riikka Hofmann (UC), professori Jan Vermunt (TUE), professori Douwe Beijaard (TUE), yliopistonopettaja ja tutkija Monique Van der Heijden (HdK), yliopistonlehtori Peter Dudley (UC), professori Kirsi Pyhältö (HU), tutkimusjohtaja Tiina Soini-Ikonen (TAU), professori Auli Toom (HU), professori Anneli Frelin (HiG) ja professori ja dekaani Janne Pietarinen (UEF). Seminaaripäivään osallistuivat myös postdoc-tutkija Henrika Anttila (HU) ja väitöskirjatutkija Roosa Yli-Pietilä (TAU).

Kansainvälinen hanke edellyttää toimivaa tiimiä sekä Suomessa että muissa osallistujamaissa. Olemme lähteneet rakentamaan kansainvälisen tiimimme yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä muun muassa yhteisen kirjallisuuskatsauksen työstämisen avulla. Toukokuussa pääsimme viimein kaikki saman pöydän ääreen Helsingissä. Pitkä ja tiivis päivä keskityttiin pohtimaan, mitä on nuoren opettajan kehittyminen, oppiminen ja toimijuus erilaisissa kansallisissa ympäristöissä. Aiheesta syntyi intensiivinen ja inspiroiva keskustelu, kun etsimme yhteistä käsitteellistä kieltä sekä ihmettelimme maiden välisiä eroja ja samankaltaisuuksia. Päivän päätteeksi olimme väsyneitä, mutta iloisia siitä, että olimme saaneet kokoon näin hyvän ja innostuneen tiimin tärkeän asian äärelle. Tästä on hyvä jatkaa!

Teksti: Tiina Soini
Kuvat: Roosa Yli-Pietilä

Tutkimusryhmän tarina

Alussa, joskus 2004, oli neljä hiljattain väitellyttä innokasta tutkijaa, Kirsi Pyhältö, Janne Pietarinen, Jyrki Huusko ja minä, Tiina. Osa meistä tuli oppimisen psykologisen tutkimuksen maailmasta ja osa koulun tutkimuksen puolelta. Tultiin myös eri yliopistoista; Joensuusta, Helsingistä ja Tampereelta. Alussa keskusteltiin ja väännettiin yhteistä ymmärrystä oppimisesta ihmisen ydinprosessina, oppimisen säätelijöistä ja interventioista, toimintakulttuureista ja oppimisympäristöistä. Niissä olikin aika paljon yhteen sovittamista, mutta nämä näkökulmat kulkevat edelleen meidän mukana ryhmän kysymyksenasetteluissa. Harmiksemme Jyrki on siirtynyt tutkimusryhmästämme rehtorin hommiin, mutta meidän tappio on kyllä koulun voitto – Jyrki on mahtava reksi!

Meidän tutkimusryhmässä tehdään monimetodista tutkimusta ja kehitellään paljon omia tutkimusinstrumentteja. Ne eivät synny tyhjästä. Ensimmäinen isompi rahoitettu hanke oli interventiivinen ja se linkittyi kuntien ja koulujen kehittämistyöhön. Tutkimusasetelma oli rakennettu niin, että dataa kerättiin kahteen kertaan kouluilla eri puolilla Suomea. Kolmannella kierroksella tutkimuksen tuloksia palautettiin kouluille ja järjestimme samalla viisikymmentä vesopäivää. Siitä syntyi moniulotteinen ja konkreettinen kuva suomalaisen peruskoulun elämästä ja ydindynamiikoista.

Näiden kierrosten, tutkimustulosten ja erilaisten tutkimus- ja kehittämiskokeilujen jälkeen meille nousi idea laajemmasta survey-asetelmasta. Halusimme kysyä isolta joukolta opettajia kehittämisestä, hyvinvoinnista, oppimisesta – suomalaisessa koulussa. Muistan, kuinka väänsimme ensimmäisiä versioita kyselylomakkeesta Joensuussa. Pitkän päivän jälkeen makasin pöydällä Jannen ja Kirsin piirtäessä lippuja ja lappuja seinille. Olimme kaikki ihan poikki, mutta samalla niin innostuneita, ettemme malttaneet lopettaa. Vahtimestarikin tuli jo kyselemään, että voisiko ovet jo laittaa kiinni. Puolitoista vuotta myöhemmin lomake oli valmis. Muistan jopa matkan varrella ajatelleeni, että tämä on hauskaa ja hyödyllistä aivojumppaa, mutten oikein uskonut siitä syntyvän mitään sen kummempaa.

Ensimmäiset kyselyt lähetettiin kouluille lopulta vuonna 2011. Se oli hieno otanta ja siitä on myöhemmin tehty seuranta-aineisto vuonna 2016. Parhaillaan suunnitellaan kolmatta seurantaa vuodelle 2020. Tämän jälkeen, melkein kymmenen vuotta sitten, asiat yllättäen lähtivät vyörymään ja saimme rahoituksia, jotka turvasivat pitkäjänteistä tekemistä. Se on mahdollistanut laajoja tutkimusasetelmia, joissa on kehitelty laadullista ja määrällistä, poikittaista ja pitkittäistä tutkimusta. Ja mikä parasta, on pystytty ottamaan mukaan lisää tutkijoita. Meitä on nyt noin 20 tutkijaa eri rooleissa ja koko ajan kehitellään seuraavia askelia eteenpäin. Nuorille tutkijoille olemme kuvanneet tilannetta niin, että rakennetaan laivaa samalla kun purjehditaan. Se on epävarmaa, mutta innostavaa.

Meidän tutkimusryhmän vahvuus on se, että meillä on niin omistautuneita ja innostuneita tutkijoita, ja taitavia. Täytyy sanoa, että ihailen todella suuresti Kirsin ja Jannen osaamista. He ovat huikeita, skarppeja, tarkkoja ja kekseliäitä. Loputon kiinnostus oppimisen ydinkysymyksiin ajaa pohtimaan, veivaamaan eri näkökulmia ja ennen kaikkea oppimaan toisiltamme.

Mari Käki kirjoittanut Tiina Soini-Ikosen haastattelun pohjalta.

Kuva: Mari Käki