Koulun kehittämisen taskukirja

OPPI-tutkimusryhmä julkaisi e-kirjan Koulun kehittämisen taskukirja. Kirja kokoaa käytännölliseen ja helposti lähestyttävään muotoon koulututkimuksen keskeisiä tuloksia sekä tarjoaa selkeän ja kokonaisvaltaisen lähestymistavan koulun tavoitteelliseen kehittämiseen.

Sanna Ulmaselle Kulttuurirahaston apuraha

Ryhmämme post-doc tutkija Sanna Ulmanen on saanut Suomen Kulttuurirahaston apurahan toisen asteen opiskelijoiden hyvinvoinnin tutkimuksen jatkamiseen. Kiitos!

Tampere Congress Ambassador for the field of Education: Tiina Soini-Ikonen

One of our group’s leaders Tiina Soini-Ikonen is also the Tampere Congress Ambassador for the field of Education. She is one of the seven new Tampere Cognress Ambassadors at Tampere University. Meet her on this short introduction video.

Opetussuunnitelmauudistus voi tukea yhtä aikaa oppimista ja jaksamista

Opetussuunnitelmauudistukset suuntaavat ja aktivoivat pitkäjänteistä koulun kehittämistä. Koulun kehittämisen onnistuminen riippuu pitkälti siitä, missä määrin tällaiset uudistukset tukevat opettajien ja rehtoreiden mahdollisuuksia oppia uusia, aiempaa toimivampia ajattelu- ja toimintatapoja sekä siitä, miten opetusalan ammattilaiset jaksavat sitoutua kehittämiseen ja uusien käytäntöjen ylläpitämiseen koulun arjessaOppimista ja jaksamista tukevat koulu-uudistukset eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys: Koulu-uudistukset toteutuvat vain harvoin siinä muodossa ja laajuudessa kuin on aiottu. Toisin sanoen tavoitteiden suuntaista oppimista ei välttämättä tapahdu siinä määrin kuin on toivottu. Koulu-uudistusten tiedetään usein myös lisäävän opettajien ja rehtoreiden kokemaa kuormittumista sen sijaan, että ne tukisivat opetusalan ammattilaisten jaksamista. Keskeinen kysymys on, miten opetussuunnitelmauudistuksissa voidaan tukea samanaikaisesti opetusalan ammattilaisten oppimista ja jaksamista?  

Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää oppimisen ja jaksamisen välistä suhdetta opetussuunnitelmauudistuksessa. Erityisesti halusimme ymmärtää vastavuoroisen koulun kehittämisen strategian mahdollisuuksia edistää yhteisöllistä oppimista ja jaksamista. Toisin sanoen halusimme tietää, voidaanko avoimiin ja selkeisiin muutoksen johtamisen käytäntöihin sekä eri toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen nojaavalla tavalla organisoida opetussuunnitelmauudistus tukea yhteisöllistä oppimista ja jaksamista koulu-uudistuksessa. Lisäksi tavoitteena oli ymmärtää, millainen merkitys kuormittavuuden yhteissäätelykeinoilla on koulun kehittäjien kuormittumisen ja yhteisöllisen oppimisen mahdollisuuksien kannalta. Tutkimuksemme aineisto muodostui paikallistason opetussuunnitelmatyöstä vastaavien toimijoiden (N=550) vastauksista (vastaajista lisätietoa täällä).  

Tutkimuksemme tulokset osoittivat, että vastavuoroinen koulun kehittämisen strategia oli yhteydessä koettuihin yhteisöllisen oppimisen mahdollisuuksiin. Muutoksen johtamisen ja yhteisen tiedonrakentelun käytäntöihin nojaava koulun kehittämisen strategia näytti näin ollen edistävän uusien toimintatapojen rakentamista ja niiden ylläpitämistä koulun arjessa. Tämä tarkoittaa sitä, että koulun kehittämisen keinoilla on oppimisen kannalta väliä: mitä selkeämpi työnjako koulu-uudistuksessa on, mitä paremmin tieto kulkee ja mitä paremmin eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta tuetaan, sitä paremmat näyttävät olevan myös yhteisöllisen oppimisen mahdollisuudet.  

Vastavuoroinen koulun kehittämisen strategia näytti olevan hyödyllinen myös jaksamisen kannalta: Se näytti tukevan jaksamista sekä suoraan vähentämällä kehittämisen kuormittavuutta että epäsuorasti edistämällä kuormittavuuden yhteissäätelykeinojen oppimista. Eli avoimet muutoksen johtamisen käytännöt sekä mahdollisuudet osallistua yhteiseen tiedonrakenteluun olivat yhteydessä paitsi vähäisempään stressiin kehittämistyössä, myös siihen, missä määrin paikallisesta opetussuunnitelmatyöstä vastaavat toimijat oppivat säätelemään yhdessä kehittämisen kuormittavuutta.  

Kuormittavuuden yhteissäätelykeinoilla näytti niin ikään olevan moniulotteinen rooli opetussuunnitelmauudistuksessa. Ensinnäkin koulun kehittäjien kyvykkyys tukea toisiaan ja rajoittaa tarvittaessa työmääräänsä näytti vähentävän kehittämisen kuormittavuutta. Toiseksi tällainen kehittämisen kuormittavuuden säätelyosaaminen oli yhteydessä myös yhteisöllisen oppimisen mahdollisuuksiin. Näyttää siltä, että koulu-uudistuksen sivutuotteena voidaan oppia kuormittavuuden yhteissäätelykeinoja, jotka paitsi tukevat jaksamista uudistuksissa, edistävät myös sitoutumista koulun kehittämiseen ja uusien toimintatapojen ylläpitämiseen koulun arjessa. 

Vastavuoroinen koulun kehittämisen strategia ja kuormittavuuden yhteissäätelykeinot tukevat yhteisöllistä oppimista ja jaksamista koulu-uudistuksessa. 

Tulokset viittaavat siihen, että oppiminen ja jaksaminen ovat kietoutuneet toisiinsa koulun kehittämisen strategian ja kuormittavuuden yhteissäätelykeinojen kautta. Tämä tarkoittaa paitsi sitä, että oppimista ja jaksamista on pyrittävä edistämään yhtä aikaa myös sitä, että jaksamista ja oppimista voidaan tukea samoilla keinoilla. Koulun kehittäminen voi samanaikaisesti edistää yhteisöllistä oppimista ja toimijoiden jaksamista sekä kuormittumisen yhteissäätelykeinojen oppimista, kun kehittämistyössä huomioidaan seuraavat asiat:  

  1. Muutoksen johtaminen on kehittämisen keskiössä. Johtamisessa tulee painottaa selkeää työnjakoa ja panostaa tehokkaaseen tiedonkulkuun. 
  1. Osallisuus yhteiseen tiedonrakenteluun on tärkeää. Kehittämistyön järjestämisessä tulee huomioida kaikkien keskeisten toimijaryhmien näkemykset ja asiantuntemus ja hyödyntää niitä kehittämistyössä. Toimijoiden välistä vuorovaikutusta tulee tukea ja kaikkia keskeisiä toimijaryhmiä kannattaa kuunnella. Myös radikaaleilta tuntuvista ideoista on tärkeää keskustella yhdessä. 
  1. Kuormittavuuden säätelyosaamiseen panostaminen kannattaa. Opetusalan ammattilaisten osaaminen säädellä työnsä kuormittavuutta yhdessä näyttää edistävän niin jaksamista kuin yhteisöllisen oppimisen mahdollisuuksia. Niinpä on tärkeää järjestää toimijoille mahdollisuuksia tukea toisiaan kehittämistyön haasteissa sekä rajata kehittämistyötä ja rauhoittaa tarvittaessa työtahtia. 

Näillä eväillä koulua on mahdollista kehittää kestävällä tavalla eli ilman että se kuluttaa loppuun koulun kehittäjien voimia vaan itseasiassa auttaa tunnistamaan ja rakentamaan uusia voimavaroja. Tällaisilla voimavaroilla on taipumus kasaantua ja ruokkia myös uusien voimavarojen rakentamista ja hyödyntämistä. 

 

Lue lisää tutkimuksestamme: 

Tikkanen, L., Pyhältö, K., Pietarinen, J., & Soini T. (2020). Lessons learnt from a large-scale curriculum reform: the strategies to enhance development work and reduce reform-related stress. Journal of Educational Change, 21543–567 DOI: 10.1007/s10833-019-09363-1 

Teksti: Lotta Tikkanen

Kuva: Lili Popper on Unsplash 

Koulu-uudistuksissa tulee vahvistaa koulujärjestelmän eri tasojen välistä vuorovaikutusta

Opetussuunnitelmauudistus on monimutkainen prosessi, ja sen onnistuminen riippuu monista tekijöistä koulujärjestelmän eri tasoilla (kts. linkki). Uudistamisprosessia ja sen onnistumista säätelee suuri joukko erilaisia tekijöitä, kuten rakenteet, resurssit, yhteistyö, osaaminen ja asenteet. Erityisesti se, missä määrin nämä säätelijät tukevat toisiaan, on merkityksellistä uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Uudistusta johtavien toimijoiden, kuten kouluhallinnon virkamiesten, näkemykset näistä säätelijöistä ohjaavat keskeisesti sitä, millaiseksi uudistustyö muodostuu, eli millaisia rooleja eri toimijoille mahdollistuu, millaisia resursseja uudistustyössä hyödynnetään ja millaisia haasteita puskuroidaan.

Tutkimuksessamme tarkastelimme kouluhallinnon virkamiesten näkemyksiä uudistuksen säätelijöistä eli uudistustyötä edistävistä ja haittaavista tekijöistä ja uudistamisen strategiasta sekä sitä, missä määrin virkamiehet kokivat uudistuksen onnistuneena. Tutkimuksemme oli monimenetelmällinen; haastattelimme kouluhallinnon virkamiehiä ja he täyttivät kyselylomakkeen. Kuvioon 1. on koottu virkamiesten tunnistamat säätelijät eri tasoilla.

Kuvio 1. Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyön säätelijät eri tasoilla

Virkamiehet tunnistivat koulujärjestelmän tasojen merkityksen opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa

Virkamiehet tunnistivat opetussuunnitelmauudistusta edistäviä ja estäviä tekijöitä kansalliselta tasolta aina koulutasolle saakka. Virkamiehet nimesivät myös monipuolisesti erilaisia säätelijöitä: rakenteita ja resursseja (esimerkiksi koulutuspolitiikka, uudistukselle varatut taloudelliset resurssit ja aika), yhteisöllisiä (yhteistyön järjestäminen) ja yksilöllisiä (osaaminen, asenteet) tekijöitä.

Virkamiehet arvioivat myös, että uudistuksessa hyödynnettiin vastavuoroista koulun kehittämisen strategiaa. Käytännössä heidän näkemystensä mukaan uudistustyössä muutosten johtaminen, eli esimerkiksi tehokas tiedonkulku ja selkeä roolijako, tuki yhteistä tiedonrakentelua, eli eri toimijoiden osaamisen, kokemuksen ja asiantuntemuksen hyödyntämistä. Se, missä määrin virkamiehet kokivat, että opetussuunnitelman perusteita uudistettiin vastavuoroista koulun kehittämisen strategiaa hyödyntäen, oli yhteydessä myös uudistuksen kokemiseen onnistuneena.

Koulujärjestelmän eri tasojen erilaiset roolit opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyössä

Siitä huolimatta, että virkamiehet arvioivat, että uudistamisen strategian vastavuoroiseksi, he tunnistivat säätelijöitä epätasaisesti eri tasoilla: He painottivat hallintotason säätelijöitä ja nimesivät vähemmän säätelijöitä kansallisella ja paikallisella tasolla. Kansallisella tasolla virkamiehet raportoivat pääasiassa uudistusta haittaavia tekijöitä, kun taas hallinto- ja paikallistasoilla he tunnistivat enimmäkseen edistäviä tekijöitä. Virkamiehet tunnistivat myös erilaisia säätelijöitä eri tasoilla: kansallisella tasolla he nimesivät rakenteita ja resursseja ja hallinto- ja paikallistasolla he painottivat puolestaan yhteistyön järjestämiseen liittyviä tekijöitä. Tulokset viittaavat siihen, että virkamiehet tunnistivat eri tasojen roolit erilaisiksi: kansallinen taso näyttäytyy virkamiesten käsityksissä passiivisena, uudistusta pääasiassa haittaavana tahona, kun taas hallintotaso näyttäytyi aktiivisena, uudistusta ensisijaisesti edistävänä toimijana. Paikallinen taso näytti niin ikään pääsääntöisesti edistävän opetussuunnitelman perusteiden uudistamisprosessia, mutta tällä tasolla tunnistettiin vain vähän säätelijöitä. Nämä erilaiset roolit ovat todennäköisesti osin seurausta tasojen erilaisista tehtävistä opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa, mutta ne voivat johtaa seuraaviin ongelmiin:

1) Jos joitakin toimijaryhmiä ei tunnisteta uudistustyön voimavaraksi, heitä ei myöskään voida osallistaa optimaalisesti eikä heidän asiantuntemustaan voida hyödyntää. Tällöin koulun arjen kompleksisuus ei välttämättä tule huomioiduksi opetussuunnitelman perusteita uudistettaessa, jolloin saatetaan muotoilla tavoitteita, jotka eivät sovi koulutodellisuuteen.

2) Toimijoiden osallistumista saattaa rajoittaa myös se, jos kehittämistyötä haittaavia tekijöitä, vaikkapa osaamisen puutteita koulutasolla, ei tunnisteta. Kapeat osallistumisen mahdollisuudet voivat haitata omistajuuden kokemuksen rakentumista.

3) Yhden säätelijän tai toimijaryhmän merkityksen ylikorostuminen voi lisätä tämän toimijaryhmän työmäärää, mikä saattaa edelleen kuormittaa näitä opetusalan ammattilaisia.

Tulevissa koulu-uudistuksissa on tärkeää vahvistaa edelleen koulujärjestelmän eri tasojen välistä vuorovaikutusta

Tulokset tarkoittavat ensinnäkin sitä, että opetussuunnitelman perusteiden uudistamisprosessissa on paljon onnistuneita elementtejä: Virkamiehet tunnistavat koulujärjestelmän eri tasojen merkityksen ja nimesivät monipuolisesti erilaisia säätelijöitä. Uudistuksen strategiassa näytti niin ikään yhdistyvän tasapainoisella tavalla muutosten johtamisen ja yhteisen tiedonrakentelun käytännöt. Kouluhallinnon virkamiehet arvioivat uudistuksen myös pääosin onnistuneeksi.

Koulujärjestelmän eri tasojen yksipuolisiin rooleihin opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa on kuitenkin syytä tarttua tulevia koulu-uudistuksia suunniteltaessa. Tulosten perusteella tasojen välistä vuorovaikutusta on tärkeää lisätä jo opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa. Opetushallituksen selvityksen (kts. linkki) mukaan myös kentän toimijat arvostavat avoimuutta ja kommentointimahdollisuuksia, ja toivovat lisää yhteistä pohdintaa ja osallistumisen mahdollisuuksia. Erityisen tärkeää on, että eri tasojen edustajat pohtivat yhdessä, mitä uudistetaan (tavoitteet) sekä sitä miten uudistetaan (keinot).

 

Lue lisää tutkimuksestamme:

Tikkanen, L., Pyhältö, K., Soini, T., & Pietarinen, J. (2017). Primary determinants of a large-scale curriculum reform: National board administrators’ perspectives. Journal of Educational Administration, 55(6), 702–716, https://doi.org/10.1108/JEA-10-2016-0119

Teksti: Lotta Tikkanen

Kuva: Pixabay

Organizing the IX Conference on Childhood Studies May 10 –12, 2021

 

Our research group has been a part of organizing the IX Conference on Childhood Studies “Childhood and Time” that will be held online on May 10 –12, 2021.

The conference is organized in collaboration with our colleagues from the Tampere Centre for Childhood, Youth and Family Research PERLA, the Finnish Society for Childhood Studies and Tampere university faculty of Education and Culture and faculty of Social Sciences.

Organizing the conference has been an interesting journey as it was first planned to be held live in Tampere during the spring of 2020 but then postponed for a year and now organized online.

Over 400 participants have registered and we are really excited. The presentations include very interesting insights into the field of childhood studies. The keynote speakers Prof. Veronica Pacini-Ketchabaw, Prof. John Potter and Prof. Kaisa Vehkalahti as well as the Panel discussion by Prof. Erica Burman, Dr. Stephanie Olsen, Prof. Spyros Spyrou and Prof. Hanne Warming will be very interesting to hear. We are also eager to see how the online implementation works.

Find out more from the conference website: https://events.tuni.fi/childhood-2020/