Alussa, joskus 2004, oli neljä hiljattain väitellyttä innokasta tutkijaa, Kirsi Pyhältö, Janne Pietarinen, Jyrki Huusko ja minä, Tiina. Osa meistä tuli oppimisen psykologisen tutkimuksen maailmasta ja osa koulun tutkimuksen puolelta. Tultiin myös eri yliopistoista; Joensuusta, Helsingistä ja Tampereelta. Alussa keskusteltiin ja väännettiin yhteistä ymmärrystä oppimisesta ihmisen ydinprosessina, oppimisen säätelijöistä ja interventioista, toimintakulttuureista ja oppimisympäristöistä. Niissä olikin aika paljon yhteen sovittamista, mutta nämä näkökulmat kulkevat edelleen meidän mukana ryhmän kysymyksenasetteluissa. Harmiksemme Jyrki on siirtynyt tutkimusryhmästämme rehtorin hommiin, mutta meidän tappio on kyllä koulun voitto – Jyrki on mahtava reksi!
Meidän tutkimusryhmässä tehdään monimetodista tutkimusta ja kehitellään paljon omia tutkimusinstrumentteja. Ne eivät synny tyhjästä. Ensimmäinen isompi rahoitettu hanke oli interventiivinen ja se linkittyi kuntien ja koulujen kehittämistyöhön. Tutkimusasetelma oli rakennettu niin, että dataa kerättiin kahteen kertaan kouluilla eri puolilla Suomea. Kolmannella kierroksella tutkimuksen tuloksia palautettiin kouluille ja järjestimme samalla viisikymmentä vesopäivää. Siitä syntyi moniulotteinen ja konkreettinen kuva suomalaisen peruskoulun elämästä ja ydindynamiikoista.
Näiden kierrosten, tutkimustulosten ja erilaisten tutkimus- ja kehittämiskokeilujen jälkeen meille nousi idea laajemmasta survey-asetelmasta. Halusimme kysyä isolta joukolta opettajia kehittämisestä, hyvinvoinnista, oppimisesta – suomalaisessa koulussa. Muistan, kuinka väänsimme ensimmäisiä versioita kyselylomakkeesta Joensuussa. Pitkän päivän jälkeen makasin pöydällä Jannen ja Kirsin piirtäessä lippuja ja lappuja seinille. Olimme kaikki ihan poikki, mutta samalla niin innostuneita, ettemme malttaneet lopettaa. Vahtimestarikin tuli jo kyselemään, että voisiko ovet jo laittaa kiinni. Puolitoista vuotta myöhemmin lomake oli valmis. Muistan jopa matkan varrella ajatelleeni, että tämä on hauskaa ja hyödyllistä aivojumppaa, mutten oikein uskonut siitä syntyvän mitään sen kummempaa.
Ensimmäiset kyselyt lähetettiin kouluille lopulta vuonna 2011. Se oli hieno otanta ja siitä on myöhemmin tehty seuranta-aineisto vuonna 2016. Parhaillaan suunnitellaan kolmatta seurantaa vuodelle 2020. Tämän jälkeen, melkein kymmenen vuotta sitten, asiat yllättäen lähtivät vyörymään ja saimme rahoituksia, jotka turvasivat pitkäjänteistä tekemistä. Se on mahdollistanut laajoja tutkimusasetelmia, joissa on kehitelty laadullista ja määrällistä, poikittaista ja pitkittäistä tutkimusta. Ja mikä parasta, on pystytty ottamaan mukaan lisää tutkijoita. Meitä on nyt noin 20 tutkijaa eri rooleissa ja koko ajan kehitellään seuraavia askelia eteenpäin. Nuorille tutkijoille olemme kuvanneet tilannetta niin, että rakennetaan laivaa samalla kun purjehditaan. Se on epävarmaa, mutta innostavaa.
Meidän tutkimusryhmän vahvuus on se, että meillä on niin omistautuneita ja innostuneita tutkijoita, ja taitavia. Täytyy sanoa, että ihailen todella suuresti Kirsin ja Jannen osaamista. He ovat huikeita, skarppeja, tarkkoja ja kekseliäitä. Loputon kiinnostus oppimisen ydinkysymyksiin ajaa pohtimaan, veivaamaan eri näkökulmia ja ennen kaikkea oppimaan toisiltamme.
Mari Käki kirjoittanut Tiina Soini-Ikosen haastattelun pohjalta.
Kuva: Mari Käki